BLOGI
Saven merkitys kasvihuoneen rakenteena on tasata sisäilman kosteutta, varastoida auringon lämpöä ja edesauttaa hyvien mikrobien kasvua hyvän sisäilman laadun ylläpitoa ajatellen. Tarkoituksena oli oman kodin projektissa testata myös pystyykö kuka tahansa rakentamaan yksinkertaisista lähimateriaaleista rakennuksen kohtuullisen helposti ja edullisesti.

Olen onnellinen pienistä asioista omassa kodissani, kuten vanhojen ikkunalasien monimuotoisista heijastuksista, kun aurinko paistaa niiden läpi ja heittää liikkuvia varjoja vanhojen lattialautojen päälle. Heijastukset liikkuvat samoin kuin auringonsäteet merenpohjan hiekassa, niin nopeasti ja aaltoilevasti, että ihmissilmä ei meinaa pysyä perässä.

Vanha pinta tai materiaali, joka on vähän hiipunut, voi olla hyvin esteettinen - varsinkin yhdistelmänä jonkun uuden, puhtaan ja kiiltävän kanssa. Esimerkiksi vanha käsittelemätön ja harmaantunut puinen pöytä tulee esiin kauniisti uuden kukkaruukun ja vihertävän kasvin kanssa. Tai vanha kulunut ikkuna voi olla hieno kontrasti uusien ja intensiivisen sävyisten verhojen kanssa. Kaikkea vanhaa ei tarvitse purkaa tai heittää kaatopaikalle.

1. Kuka olen ja miten työskentelen?
Olen arkkitehti ja taiteilija. Valmistuin Lahden Teknillisestä Oppilaitoksesta rakennusarkkitehdiksi vuonna 1995 ja jatkoin siitä Tampereen Tekniseen Korkeakouluun, josta valmistuin arkkitehdiksi vuonna 2000.

Muistan arkkitehti Panu Kailan hauskan suomennoksen sanalle ”huoltovapaa”. Se tarkoittaa kansankielellä samaa kuin "vaikeasti huollettava” tai jopa ”mahdoton huoltaa”. Materiaali, jota voidaan korjata tai uusia helposti, kannustaa pitämään rakennuksista hyvää huolta. Jos rakenne on niin yksinkertainen, että tavallinen kansalainen ymmärtää mitä rakennekerroksia siinä on, asukas hoksaa myös miten sitä kannattaa pitää kunnossa.

Feng Shui -filosofia kiinnostaa minua siinä mielessä, että siinä pohditaan ympäristön ja tilojen merkitystä ihmisen hyvinvoinnille. Ihmisen ja häntä ympäröivän fyysisen maailman suhde tulee olla harmoninen ja sopusoinnussa keskenään.

Aika moni ihminen on nykyään kiinnostunut ekologisista rakennusmateriaaleista – ja miksipä ei olisi! Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuntuu mukavalta asua talossa, jossa tietää mitä rakenteet sisältävät. Kun kyse on luonnonmateriaaleista, ei niistä tule kemikaalipäästöjä tai myrkyllisiä mikrobeja. Ilma, jota hengittää sellaisen rakennuksen sisällä, on turvallista, puhdasta ja edistää hyvinvointia.

Autan ihmisiä arkkitehdin työssäni suunnittelemalla koteja. Ihan kuin leipuri laittaa sielunsa leipomuksiin, laitan sieluni näihin suunnitelmiin. Koetan saada ihmiset loistamaan omassa kodissaan.
