KUN TAIDE JA ARKKITEHTUURI SULAUTUVAT YHTEEN
Keväisellä Japanin matkalla turkulaisten arkkitehtien kanssa tutkimme arkkitehtuuria Kiotossa, Osakassa, Kobessa sekä Naoshiman ja Teshiman taidesaarilla. Matkan lopussa erityisesti Teshima Art Museum jäi mieleen vaikuttavana tilakokemuksena. Se kiinnosti siksikin, että olin tavannut rakennuksen suunnittelijan Ryue Nishizawan Turussa vuonna 2011 Arkkitehtipäivillä, jolloin hän esitteli juuri tätä museorakennusta. Sain silloin haastatella häntä Arkkitehtiuutiset -lehteen.
Pieni arkkitehtuuriseikkailu
Japanin matkan päätteeksi majoituimme ryhmämme kanssa Naoshiman saarelle.
Viimeisen saaripäivän aamiaisen jälkeen päätin lähteä pienelle seikkailulle itsekseni. Päästäkseni Teshiman saaren taidemuseoon, oli hypättävä ensin lautan kyytiin ja sitten matkustettava puolisen tuntia Ieuran satamaan, jonka kautta Teshimaan saapuvat ja lähtevät laivat kulkevat. Matkalla sai ihailla upeita merimaisemia, Seton sisämeren kimaltelevia aaltoja ja taustalla siintäviä sinertäviä vuoria.
Satamasta noin viiden kilometrin matka museoon sujui pienen bussin kyydissä vuoristoisen maaston ylärinteille. Taidemuseon sijainti oli ihanteellinen. Korkealta vuoren rinteeltä avautui upea merimaisema ja tien vieressä museon matala pyöreä muoto sulautui hienosti maastoon. Sen viereinen museokauppa- ja ravintola toisti samaa muotoa pienemmässä mittakaavassa. Ulkona oli mahdollisuus nauttia lounasta nurmikolla istuen.
Itse taidemuseo oli vesipisaran muotoinen pyöreähkö matala rakenne, 25 cm paksu betonikupu, noin 50 m halkaisijaltaan ja vain 4,5 metriä korkea korkeimmalta kohdaltaan. Sinne saavuttiin kiemurtelevaa polkua pitkin pienen metsäsaarekkeen ympäri kiertäen. Kengät jätettiin ulkopuolelle japanilaiseen tyyliin ja sisälle sipsuteltiin pienestä, kaarevasta, vain hieman ihmisen pituutta korkeammasta oviaukosta.
Sisällä museossa ei saanut ottaa valokuvia, joten istahdin lattialle ja jäin tarkkailemaan ympäristöäni ja ryhdyin kirjoittamaan muistiin tuntemuksia.
Tällaisia asioita havaitsin:
Katossa on kaksi pyöreää aukkoa, joista näkyy vehreitä puita ja sininen taivas, jossa leijailee poutapilviä.
Lattia on aavistuksen verran kalteva ja siinä on jonkinlainen vahattu pinta. Lattiassa on noin 3 mm levyisiä reikiä, joista kustakin pulpahtaa aika ajoin yksitellen pintaan iso vesipisara, jonka halkaisija on noin 3 cm. Se lähtee hitaasti valumaan pitkin lattiaa ja kohtaa muita pisaroita - tai jää paikoilleen ja odottaa, kunnes siihen osuu toinen pisara. Kun riittävä määrä pisaroita kohtaa, vesi-entiteettilähtee liikkeelle kuin elävä olento, pitkä mato, juna tai hiekkamato Dyyni -elokuvassa.
Se matkustaa kiihtyvällä vauhdilla hienoiseen alamäkeen, kunnes pysähtyy toiseen vesiolentoon -tai kunnes kohtaa pienen reiän, noin 1 cm leveydeltään ja katoaa sen syvyyksiin äkisti. Kun se valuu reikään, kuuluu pientä heleää ääntä, ”lorinaa”, muistuttaen jonkin kevyen instrumentin musiikkia.
Tuuli suhisee puiden latvuksissa ja ihmiset istuvat lattialla hiljaa katsellen vesipisaroiden liikettä.
Kuuluu lintujen laulua.
Japanilaiset näyttävät tyylikkäiltä pikimustissa hiuksissaan ja mustissa paidoissaan.
Joistain rei-istä vettä tulee usein, toisista vain harvoin. Lattia on kallistunut eri suuntiin.
Kuuluu ”vesipuron” solinaa.
Ilmassa leijuu läpikuultava valkoinen nauha, joka muodostaa pyöreitä, kaarevia kuvioita lattiaan varjollaan, kun tuuli heiluttaa sitä.
Se tekee tuulen näkyväksi.
Viiva katoaa, kun aurinko menee hetkeksi pilveen.
On sellainen olo, että ei halua lähteä pois.
Tässä kohti on helppo ajatella, että vedellä on älykkyyttä.
Ohut läpikuultava nauha on äärimmäinen kontrasti jykevän betonin vastaparina. Se keikkuu ja heilahtelee yllättävästi, kun taas betoni on vakaa, paikoillaan pysyvä ja massiivinen.
Katosta roikkuu myös muutamia lankoja, joita ei näe kaukaa, vasta sitten, kun ne ovat aivan nenän edessä. Löysin kaksi.
Tämä voisi olla myös kuin kirkko tai temppeli. Tila pysähtyä, rauhoittua, kuunnella, katsella, meditoida.
Äänimaailma on hiljainen, ihmisten pienet rapinat kaikuvat hiljaa seinistä. Housun lahkeiden kahina. Ei kenkiä, sukkasillaan.
Oppaat pyytävät siirtymään kauemmas pienestä ympyrästä lattiassa. Kuulakärkikynällä ei saa kirjoittaa, vain lyijykynällä. Pyyntö on äärimmäisen kohtelias.
Eri pituiset vesimadot kiihdyttävät vauhtiaan rullatessaan alamäkeä ja kohtaavat lopulta ison lätäkön - sulautuvat siihen.
Kuin ikiliikkuja, koko ajan tapahtuu jotain.
Koska katossa on reikä, ja vesi voi tulla sisälle, siitä on tehty osa kokemusta. Sille on annettu toinen päärooli.
Rooleissa:
rakennus
vesi
kaiku
tuuli
taivas
betonilattian pehmeys
lorina
nauha
naru / lanka
