top of page

Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Image
OMAN PIHAN SAVIRAKENNUS: KASVIHUONE
Tyttäreni on yhden kesän aikana rakentanut omaan pihaani savikasvihuoneen. Projekti liittyy hänen savirakentamiskoulutuksensa näyttötyöhön. Vanhan puretun navetan keskivaiheilla seisoo lähes valmis rakennus, jonka kaksi seinää on tehty savi-olki-massasta ja kaksi auringonpuoleista seinää vanhoista kierrätysikkunoista. Ikkunoita on joka suuntaan: etelän ja idän puoleiset seinät ovat pian täynnä vanhoja perinneikkunoita, joita hän on kunnostanut talven ja kevään mittaan - ja pohjoiseen ja länteen avautuvat pienet tuuletusikkunat.
Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Welcome

Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Image
Kaikki alkoi keväällä tukevan sokkelin muurauksesta. Vanhat tiilet oli saatu vanhempieni mökkityömaalta. Runkopuutavara on peräisin ystäväpariskunnan purjeveneen vanhasta puretusta talvikatoksesta. Kaikkia rakennusvaiheita piti opetella, kun tytär teki niitä ensimmäistä kertaa elämässään.
Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Text

Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Image
Savi saatiin omalta tontilta, kun kaivuri kaivoi pari metriä syvän kuopan saviseen peltoon.
Iso olkipallo ostettiin eräältä maanviljelijältä ystävän kautta. Olki oli juuri sopivan lyhyttä silppua sekoitettavaksi saven kanssa.
Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Text

Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Image

Kuukauden päivät savi sai kuivua ja murentua rakennuspaikan vieressä. Aurinko ja sade vuorotellen kuluttivat isoja savipaakkuja pienemmiksi kokkareiksi. Niitä sitten sekoitettiin veteen saavissa isolla sekoittimella vispaten. Runkotolppien reunoihin asennettiin ohuista rimoista pystysuuntaiset ohjurit, joiden väleihin aseteltiin vaakasuoria rimoja tukemaan savimassaa. Olkia leviteltiin maassa makaavan vahvan pressun päälle ja kasteltiin ne sitten ohuella savilietteellä. Pressua heilutellen savi ja olki sekoittuivat sikarin muotoiseksi pötkyläksi.
Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Text
Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Image
Saviolkimassaa aseteltiin käsin pystytolppien välit täyttäen, liukuvalutekniikalla, jossa rungon molemmin puolin kiinnitettyjä lautoja tai vanerimuotteja sai nostaa ylöspäin kerros kerrokselta. Ihmeelliseltä tuntui se, että saviolkimassa ei tosiaan pullahtanut ulos märkänäkään vaan alkoi heti muodostaa tukevaa seinärakennetta.
Saviseinän sisään tehtiin kaksi massan mukana kelluvaa ikkunankarmia. Toinen on katseluikkuna kadulle päin ja toinen tuuletusikkuna päätyseinän yläosassa.
Tytär rakensi kattotuolit vanhoista kakkosnelosista ja maalasi nekin punaisiksi. Yhdessä saimme nostettua ne ylös ja asennettua niiden päälle vaakarimat valokatteen kiinnitystä varten.
Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Text

Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Image
Kasvihuoneesta tuli melko korkea, koska vanhojen ikkunoiden mitat määräsivät rakennelman lähtökohdat.
Tila vaikuttaa keskeneräisenäkin niin viihtyisältä ja kutsuvalta, että mielikuvitus lähtee lentoon ja alkaa heti maalailla erilaisia käyttötarkoituksia. Helposti rakennuksesta voisi tulla myös huvimaja tai pieni kesäkeittiö. Päiväunia varten päätyyn voisi sijoittaa sohvapenkin. Sateella siellä voisi kahvitella ystävien kanssa ja kuunnella kotoisaa sateenropinaa samalla kun tomaatintaimet kurkottelevat kohti korkeuksia saviseinän vierustalla.
Oman pihan savirakennus: kasvihuone: Text
bottom of page