top of page
julkisivu-pihalle.jpg

UUSI OMAKOTITALO HIRVENSALOSSA

Turkulainen pariskunta oli ostanut tontin Hirvensalon kaupunginosasta ja halusi siihen omien tarpeidensa mukaisen ratkaisun. Alueen kaavamääräykset olivat suhteellisen tarkat ja alueella oli jo rakennettu niiden mukaisia taloja. Asiakkaat halusivat kuitenkin hieman erilaisen kodin, joka sopisi paremmin heidän omaan tyyliinsä.

Yhteisissä palavereissa kartoitettiin tilatoiveita ja pariskunnan arki- ja vapaapäivien asumistapaa. Kodin piti mahdollistaa mm. tapaamiset runsaan kaveripiirin kanssa ja ottaa huomioon mahdollisuudet ruoanlaittoon yhdessä vaikka isommallakin porukalla. Myös saunomis- ja vilvoittelutilat koettiin tärkeiksi.


Myöhemmin suunnittelun aikana ilmeni, että perheeseen on tulossa lisäystä, jolloin kodinhoito- ja pesutiloja päivitettiin isommiksi. Päädyttiin sijoittamaan yhteisoleskelutilat alakertaan ja yksityisemmät makuuhuone ja kylpyhuonetilat yläkertaan. Jo kaavan myötä olohuoneen kaltevasta katosta tuli korkea ja ilmava. Ruokailutilaa ja istuskeluryhmiä erottamaan suunniteltiin takka.


Piha-alueen korkeudet sovitettiin naapuritontteihin ja suunnitelmiin huolehdittiin pintavesien poisjohtaminen oman tontin puolella. Ulko-oleskeluun varattiin osittain katettua terassitilaa olohuoneen lasijulkisivun eteen ja oma vilvoittelutilansa saunan lähelle. Sisäänkäynnin lähellä on suojainen syvennys, jossa voi säilyttää lastenvaunuja ja pyöriä sään suojassa.


Puiseen julkisivuun suunniteltiin tehosteeksi erilevyisiä panelointeja, syvennyksissä ja ikkunoiden lähistöllä olevat alueet rajattiin kapeammilla julkisivupaneleilla ja eri värisävyllä kuin muu julkisivu. Pitkästä tavarasta talon rakensi yksityinen rakennusliike ja tuttu vastaava mestari huolehti, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan ilman, että asiakkaan tarvitsi puuttua käytännön työmaan sujuvuuteen. Tarjoukset pyydettiin rakennuslupakuvien perusteella ja arkkitehti jatkoi työmaan aikana myös pääsuunnittelijana.

pohjapiirustus-1krs.jpg
bottom of page