top of page
Untitled_Artwork.jpg

KOTIPIHAN SAVIKANALA

Omalla pihalla savirakentamista on harjoiteltu jo vuonna 2023 tyttäreni Aavan rakentaessa kasvihuoneen savirakennuskoulutuksensa näyttötyönä. Pari vuotta myöhemmin avautui tilaisuus rakentaa lisää savesta, kun rakennusarkkitehtiopiskelija Melina tuli tekemään Metropolia AMK:n opintoihin kuuluvana työharjoitteluna uutta rakennusta. Yhdessä hänen kanssaan suunnittelimme harrastekanalan muotoa, yksityiskohtia ja työn optimaalista organisointia.

Tärkein materiaali oli jo olemassa, koska edellisen projektin jäljiltä löytyi tontilta sopivasti auringon ja pakkasen rapauttamaa savea sekä varastosta olkisilppua. Tällä kertaa tarvittava runkopuutavara saatiin vanhemmiltani, jotka olivat varastoineet omasta metsästä sahattuja lankkuja tulevaisuuden käyttötarpeisiin. Saven käsittelyyn liittyvää tietotaitoa saatiin tarkistettua tyttäreltäni aina tarvittaessa.

Melina kävi aamuisin rautakaupassa ja lastasi mummonsa auton täyteen, milloin harjateräksiä ja sementtiä, milloin puurimoja ja kevytbetoniharkkoja. Ruuveja ja kulmateräksiä kului myös melko paljon. Valmiiksi kotoa löytyi savivellin sekoitukseen laastisekoitin. Lisäksi ostoslistalla oli pressuja saviolkimassan sekoitukseen ja sadesuojaukseen. 

 

Vanhan, puretun navetan kohdalta löytyi pieni alue betonilaattaa, johon uusi kanala juuri ja juuri mahtui. Kanalan koko oli noin 2,5 x 3 metriä ja harjakorkeus maasta noin 4 metriä. Ajatuksena oli tehdä puolilämmin rakennus, joka toimii kanojen kotina myös talvella.

Rakennuksessa on tuulettuva alapohja, eli se seisoo harkkopilarien varassa. Lattiana toimii puurakenteinen rossipohja, johon lisätään myöhemmin lattiaeristeeksi turvetta ja sammalta vanhojen karjarakennusten työselostuksien inspiroimana (rkm. Onni Touru). Yläpohjaan tulee sahanpurua ja kutterinlastua. Yläpohjan yllä on tuulettuva kolmiomainen tila.

Aluksi rakennettiin puukehikko, ja saviolkimassalla täytettiin puupilarien välit. Jokaisen pilarin kyljessä on pystysuuntaiset ohjuririmat, joiden väliin pujotellaan seinän teon yhteydessä vaakarimoja. Vaakarimat saavat laskeutua rauhassa savimassan kuivuessa ja massan hieman laskeutuessa ja niiden ansiosta seinä ei pullistele ulos paikoiltaan. Työtapa on vähän vastaava kuin hirsirakentamisessa, jossa pystykarapuut sallivat vaakahirsien laskeutumisen.

Rakentamisen aikana satoi melkein joka päivä. Toukokuun puolivälistä kesäkuun loppuun saakka jouduimme käyttämään paljon aikaa työmaan sadesuojaukseen pressuilla. Järkevämpää olisi ollut tehdä katto valmiiksi heti alussa, vaikka se hieman vaikeuttaa seinien yläosien savitäyttöä. Työharjoittelun viimeisenä päivänä eripaksuisista laudanpätkistä tehty paanukatto valmistui ja kolminkertaisena pitää hyvin vettä.

Myöhemmin kesällä sain apua tyttäriltäni ja muilta talkoolaisilta julkisivujen laudoitukseen. Saviolkiseinät oli suojattava talven varalta, koska räystäät ovat melko lyhyet. Paanukattoa varten keitettiin Louhisaaren kartanon paanukattomaalin reseptin innoittamana 1700-luvun tyylinen punamultamaali, johon lisättiin pellavaöljyä ja mäntyhartsia. Katosta tuli kaunis – ja nähtäväksi jää miten se kestää tulevina vuosina säätä.

Rakentamisen aikaan tuli mietittyä monta kertaa, että vastaavalla tavalla voisi rakentaa savisaunan lisäämällä vain kiukaan, lauteet ja savupiipun. Samoin kevyesti lämpöeristetystä rakennuksesta saisi tällä tavalla myös kesämökin, vierasmajan tai työhuoneen, jonka voisi varustaa tarvittaessa sähköpatterilla tai kaminalla. Sisäseinät voisi joko laudoittaa tai savirapata. Joka tapauksessa omalla pihalla tulee nyt itse kokeiltua savirakentamisen mahdollisuuksia, jotta niitä voi myös hyvillä mielin suositella muille. Ainakin savirakentaminen on ihmeen terapeuttista!
 

Saven hyödyt verrattuna tavanomaiseen rakentamiseen:

Savi on palonkestävää, lähimateriaalina mahdollista hyödyntää suoraan rakennuspaikalta otettuna, kierrätettävää, edullista (ilmaista), tukee hyvää sisäilmaa, kemikaalitonta, luonnollista – siis biomateriaali parhaasta päästä!

 

Kiitos savikanalan rakentamiseen osallistuneille: Melina Pykälämaa, Aava, Elena, Kare, Hilla, Milla!

bottom of page